Profin osaksi Inwidoa

Profin Oy sai alkunsa Martti ja Pirjo Haapalan perustettua Kynkään Puu Ky:n vuonna 1977. Useiden vaiheiden jälkeen on yhtiö toiminut 90 -luvun alusta lähtien nykyisellä Profin nimellä.

Yrityksen juuret ovat olleet ja ovat edelleen vahvasti Koillismaalla Pudasjärvellä. Vuonna 2012 suoritetun sukupolvenvaihdoksen jälkeen pääomistajana ja toimitusjohtajana on toiminut Mikko Haapala. Yrittämisen ja onnistumisen into, mahdollisuus työllistää, uusien tuotteiden ja palveluiden luominen sekä kansainvälinen toiminta on ollut keskeinen, innostava tekijä koko Profinin historian ajan.

Profin on keskittynyt viime vuosien aikana vahvasti lasiliukuseiniin ja on noussut tässä segmentissä kotimaan selkeäksi markkinajohtajaksi ja myös vahvistanut asemaa vientimarkkinoilla. Lasiliukuseinät ovat osoittautuneet arkkitehtuurisesti kiinnostavaksi tuoteryhmäksi. Tämä yhdistettynä vahvaan brändiviestintään ja T&K -toimintaan on vienyt yhtiötä myötätuulessa eteenpäin. Yhdistettynä yrityksen positiivinen tilanne, selkeät tulevaisuuden näkymät, henkilöstön osaaminen sekä ostajan kiinnostus Profinia kohtaan syntyi päätös Profinin myymisestä. Mikko Haapala jatkaa Profinin ja Sydänpuun toimitusjohtajana ja uuden tilanteen myötä hänen vastuualueena on myös Inwidon premium-segmentin vetovastuu.

Inwido on alan suurin toimija Suomessa ja Euroopassa. Inwidon tekemisen kulttuuri ja halu kehittää toimintoja antavat luottavaisen mielen tulevaisuutta kohtaan. Niin Profin kuin Sydänpuu tulevat kehittymään ja kasvamaan entisestään uuden omistajan kautta.

14.6.2018