hero_image

KESTÄVÄN KEHITYKSEN PERIAATTEET

Koko toiminta-aikamme, lähes 40 vuotta, olemme keskittyneet korkeaan laatuun, jota pohjoinen asuminen edellyttää.

Varmistamme tuotteidemme laadukkaan ja kestävän lopputuloksen työn jokaisessa vaiheessa:

  1. suunnittelussa,
  2. raaka-aiheiden valinnassa,
  3. valmistuksessa,
  4. palveluissamme.

Meillä on erittäin tärkeää, että jokainen työvaiheemme on loppuun asti mietitty ja viimeistelty.

Esimerkiksi tuotantovaiheessa teemme tuotteillemme useita laatutarkastuksia varmistaaksemme tasaisen ja tavoitteemme mukaisen laadun. Palveluissamme olemme keskittyneet asennuksen oikeaoppisuuteen. Hyvä huolto puolestaan antaa tuotteelle lisää elinikää.

 

blocks_image_1

Kauniin viimeistelty
kokonaisuus

1. Yhdenmukaista viihtyvyyttä

Valmistamme neljää mallistoa, joihin jokaiseen kuuluu lasiliukuseinä ja kiinteä ikkuna. Lisäksi voit valita mallistoon sopivan avautuvan ikkunan sekä valoaukollisen tai umpinaisen ulko-oven.

2. Yksityiskohdat viimeistelevät

Suunnittelussa kiinnitämme erityistä huomiota yksityiskohtien muodostamiin kokonaisuuksiin.

  • Ovien ja ikkunoiden saranointi on yhdenmukainen.
  • Kaikkiin tuotteisiin on saatavilla samantyyliset painikkeet ja vetimet, jotka voit valita vaihtoehtoisista mallisarjoista.
  • Voit valita tuotteen pintakäsittelyn vakiosävy- ja värimalleistamme tai voit esittää oman värivaihtoehdon. Varmistamme värin toimivuuden tekemällä siitä koekappaleen ennen valmistuksen aloittamista.

3. Käyttöä varten

Tuotteidemme teknisiksi lähtökohdiksi olemme valinneet DK- ja SD-rakenteet niiden helppokäyttöisyyden, monipuolisten ominaisuuksien ja kehittyneen teknisen laadun vuoksi.

blocks_image_2

Puu —
luonnollinen valinta

Tuotteidemme pääasiallinen raaka-aine on pohjoisessa kasvanut tiheäsyinen mänty. Valmistamme merkittävissä määrin tuotteita myös korkealaatuisesta Siperian lehtikuusesta ja tammesta.

Laadukkaan raaka-aineen lisäksi olennaista on, että työstämme puuta oikein.

Oikeasta aihiosta. Valitsemme puusta kuhunkin käyttötarkoitukseen parhaiten soveltuvan osan.

Ainutlaatuinen sahaustekniikka. Sahaamme puun syynsuuntaisesti, ns. masamesahaustekniikalla, joka on peräisin pitkien perinteiden Japanista.

Syynsuuntaisessa sahauksessa sahauslinja ei katko puun syitä. Näin hyödynnämme puun rakennetta niin, että lopputuotteena se kestää vaikeitakin olosuhteita hyvin. Samalla tekniikka tuo esiin puun hillityn tyylikkyyden ja kauneuden.

blocks_image_3

Takuulla
erinomaista työtä

5 vuoden rakenteellisen, teknisen ja materiaalitakuu

tehtaallamme pintakäsitellyille tuotteille.

1 vuoden rakenteellisen, teknisen ja materiaalitakuu (toimituksesta)

puuvalmiille ja suojakäsitellyille tuotteille edellyttäen, että tuotteet pintakäsitellään huolellisesti heti asentamisen jälkeen.

Viiden vuoden tiiveystakuu

Lämpölasielementtien valmistaja myöntää lämpölasielementeille viiden vuoden tiiveystakuun, jonka aikana korvataan vuotanut ja lasien välistä huurtunut elementti uudella.

Kestävän kehityksen periaatteet

Energiatehokkuusvaatimukset huomioon

Liitosten, tiivisteiden ja rakenteiden suunnittelussa edellytämme, että jokainen tuotteemme jo vakiomuotoisena täyttää tämän hetken ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimukset.

Ammattitaidolla materiaalihävikki minimiin

Oikein valittu aihio, tarkka työstö ja huolellinen viimeistely pintakäsittelyineen saavat aikaan sen, ettei tuotanto kuormita ympäristöä välttämätöntä enempää ja tuote kestää käytössä mahdollisimman pitkään.

Tulevaisuuden vaihtoehdot

Kehitämme jatkuvasti uusia ekologisempia vaihtoehtoja, jotta voit valinnallasi vaikuttaa ympäristömme tulevaisuuteen.

Kestävä, ekologinen puu

Valmistamme kaikki tuotteemme puusta. Oikein käytettynä ja huollettuna puu kestää sukupolvelta toiselle. Uusiutuvana ja jälkikäsiteltävänä luonnonvarana se on myös hyvin ekologinen valinta.

Toiminnan ekologisuus

Tuotantomme ympäristövaikutusten tunnistamiseksi ja minimoimiseksi käytössämme on ISO 14001, toiminnan ekologisuutta tukeva järjestelmä.

Ennakoivaa mallinnusta

Hyödynnämme 3D-teknologiaa, mikä minimoi fyysisten mallien käytön ja kasvattaa tuotteiden valmiusastetta ennen tuotannon aloittamista. Näin vähennämme merkittävästi kierrätykseen ja loppusijoitukseen menevän raaka-aineen määrää.

Materiaalien kierrätys

Kierrätämme kaiken mahdollisen materiaalijäämän oikein ja tehokkaasti. Ne materiaalit, joita emme voi kierrättää, pyrimme hyödyntämään esimerkiksi lämpöenergiana.