Profin-lasiliukuseinät – Tehty kestämään
Profin-lasiliukuseinät – Tehty kestämään
Profinin yli neljän vuosikymmenen mittaiseen historiaan on kuulunut monenlaisia vaiheita ja paljon kehitystä. Ajoittain yritykselle on myös tuullut uusia tuulia. Tekemisen ydin on kuitenkin pysynyt ennallaan vuodesta toiseen. Profinin toimitusjohtaja Ville Nevala kuvailee Profinin toiminnan kolmea tärkeää peruspilaria.
1. Kotona Pudasjärvellä
Pohjoinen identiteetti on pysynyt Profinin tuotteissa läpi vuosikymmenten. Jokainen tuote valmistetaan edelleenkin yrityksen synnyinkunnassa Pudasjärvellä suurella ammattiylpeydellä ja vankalla kokemuksella. Nevala kertoo ylpeänä tuotannon henkilöstöstä: “Useampi ollut Profinilla yli 40 vuotta, ihan alusta asti.”
Profin-tuotteilla on myös Avainlippu ja Design from Finland -merkki. Ne ovat kunnianosoituksia suomalaiselle työlle ja toimivat takeena kotimaisuudesta.
2. Kerralla kuntoon
Rakentamisessa korostuu nykyään kestävä kehitys ja ympäristön huomioon ottaminen. Se on Profinillekin ensiarvoisen tärkeää ja näkyy läpi toimitusketjun. Ennen puhuttiin tuotteista, jotka kestävät isältä pojalle. Nyt elinkaariajattelu on tuonut keskusteluun mukaan myös muun muassa ympäristöystävälliset materiaalivalinnat sekä kierrätyksen.
“Haluamme tehdä koko työn ostajalle kerralla kuntoon, kunnon raaka-aineista ja komponenteista. Se on kestävää, järkevää ja kustannustehokasta”, Nevala painottaa.
Kunnianhimoinen suhtautuminen laatuun ja tuotteiden teknisiin ominaisuuksiin takaavat sen, että Profinin tuotteet kestävät erilaisia olosuhteita ja käyttöä ilman jatkuvaa huoltamista. Oikein suunnitellut ja huolellisesti asennetut lasiliukuseinät lisäävät paitsi asukkaiden elämänlaatua myös kodin rahallista arvoa.
“Meillä on on vahva strategia, eikä siitä tulla luopumaan. Me teemme tuotteita, jotka kestävät ja ovat luvattua laatua”, Nevala kiteyttää.
3. Uutta ja innovatiivista
Profin on jatkuvasti pyrkinyt innovoimaan uutta, keräämään oppeja ympäri maailmaa ja kehittämään tuotteita parhaalle mahdolliselle tasolle.
“Profinilla on aina luotu uutta ja tuotu jotain erilaista markkinaan. Se on ollut iso kantava voima. Ennen teimme 63 erilaista ikkuna- ja ovituotetta ja räätälöimme niitä eri maihin. 90-luvulla aloimme kehittämään lasiliukuseinää, johon erikoistuimme täysin viitisen vuotta sitten.”
Lasiliukuseinien innovatiivinen kehitystyö on myös tuottanut näyttäviä tuloksia muun muassa Teknologian tutkimuslaitos VTT:n testeissä. Tärkeää on ollut myös olla tuotekehityksessä proaktiivinen, ja tulevaisuuden rakentamisen tarpeita on haluttu ottaa etupainotteisesti huomioon. Esimerkkinä tästä on muun muassa erinomaiset ääneneristysominaisuudet laivamelua vastaan, minkä merkitys korostuu useilla uusilla asuinalueilla.
Uuden luominen ja toiminnan kehittäminen jatkuu edelleen. Tulevaisuudessa on tarkoitus panostaa entistäkin enemmän muun muassa saneerauskohteisiin uudiskohteiden lisäksi. Tälle onkin ollut jo paljon kysyntää.
Profinin asiakkaat voivat siis jatkossakin olla varmoja siitä, että Profin-lasiliukuseinät tehdään kestämään vuosikymmeniä.
Haluatko kuulla lisää?